LAMMIN PELLAVAROCK PITÄÄ VÄLIVUODEN
Yksi Suomen perinteikkäimmistä raskaamman musiikin festivaaleista, Lammin Pellavarock, pitää välivuoden kesällä 2010 ja palaa näillä näkymin festivaalikartalle jälleen ensi vuonna. Viime vuonna yli odotusten onnistuneen ja yleisöennätyksensä tehneen tapahtuman jälkeen päätös vuoden 2010 festivaalin väliin jättämisestä ei ollut toivottu, mutta erinäisistä systä johtuen joutui Pellavarockin työryhmä tekemään ikävän ratkaisun käytännössä pakon edessä. Samalla kuitenkin tehtiin päätös, että tapahtuma pyrkii palaamaan ohjelmistoon vahvempana kuin koskaan kesällä 2011.
Pellavarock haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan ja etenkin yleisöään sekä tapahtumassa esiintyneitä artisteja viime vuosista..
Perinteinen kesän päätös Lammin Untulanrannassa keräsi viime vuonna ennätysyleisönsä ja läheni loppuunmyytyä, kun lavalle nousi kotimaisista tähdistä mm. Amorphis sekä Viikate ja ulkomaan eläviästä mm. irlantilainen Primordial. Aiemmin Pellavarockissa ovat esiintyneet mm. ruotsalaiset Bloodbath, Entombed ja The Haunted, sekä lukuisat ja taas lukuisat kotimaan kärkinimet Eläkeläisistä lähtien.
Kesää 2011 odotellessa Pellavarock suosittelee asiakkailleen tarkastamaan elokuussa järjestettävän hengenheimolaisensa, Oulun Jalometallin, missä pääsee lievittämään pahinta festivaali-ikäväänsä mm. Suffocationin, Dream Evilin ja Gorgorothin tahtiin.
Lisätiedot: Festivaalipäällikkö Jouni Rantanen, 040-521 9075,
jouni@pellavarock.fi